Hankkeen tavoitteena on yhdistää erilaisia lähestymistapoja (biologinen, maantieteellinen, historiallinen, poliittinen) teemaan Itämeren ekosysteemi.

Tarkoituksena on, että opiskelijat saavat tietoa Itämeren nykytilanteesta, oleellisista ongelmista sekä Itämerta koskevista poliittisista päätöksistä. Tavoitteena on myös, että opiskelijat voisivat mallintaa tulevaisuuden visioita Itämerta koskien.

Opiskelijat pääsevät kokemaan kulttuurienvälistä vuorovaikusta ja kehittämään kulttuurienvälistä osaamistaan työskentelemällä erilaisissa tiimeissä. Opiskelijat käsittelevät Itämeren luonnollisen tasapainon järkkymistä ja pohtivat Itämeren mahdollisia tulevaisuuden skenaarioita. Tavoitteena on, että opiskelijat oppivat tuntemaan Itämeren alueen myös taloudellisena ja poliittisena alueena, jolla on yhteiset historialliset juuret. Itämeri on hankkeeseen osallistuvia maita yhdistävä tekijä, jota on syytä suojella. Hankkeessa mukana on Lumitin lisäksi koulut Saksasta, Puolasta sekä Ruotsista. Lukuvuonna 2022-2023 ryhmä Lumitin opiskelijoita matkustaa Puolaan ja Saksaan.